Elementtisuunnittelun uudet ulottuvuudet 

20.1.2020
Lujabetoni

Mitä sanoisitte välipohjaelementistä, johon on jo tehtaalla asennettu viemäröinti, lämmitystekniikkaa tai vaikkapa kylpyhuoneen kaadot? Lujabetonin kehittämään uuteen Luja-Superlaattaan on mahdollista saada kaikki nämä. Betonielementtien tulevaisuus näyttää tällä hetkellä huomattavan valoisalta, ja hyvin teknologiavetoiselta.

Joko voidaan ruveta puhumaan älybetonista tai -elementeistä? ”Ei vielä”, hymähtää Superlaatan tuotepäällikkö Samu Mäkelä. ”Ei elementeissä vielä ole älyä, mutta suunnittelijalla täytyy olla, ja mielellään suunnitteluohjelmalla. Ja esimerkiksi kosteusantureita voimme jo asentaa elementteihin.”

CADMATIC Buildingin uusimmasta versiosta tätä älyä alkaa löytyä. Tammikuussa julkaistu revisio sisältää Lujabetonin Superlaatat, joita rakennesuunnittelijat pääsevät jatkossa käyttämään laattajakoa suunnitellessaan.

”Meidän kannaltamme on tärkeää, että suunnittelija saa työpöydälleen oikean kuvat, profiilit ja nimet”, Samu Mäkelä sanoo. ”Nyt nämä saatiin CADMATIC Buildingiin mukaan. Se helpottaa suunnittelijan työtä, ja virheiden riskit pienenevät. Olemme niin merkittävä toimija suomalaisessa elementtiteollisuudessa, että kattava yhteistyö suunnittelukentässä on meille oikeastaan ainoa järkevä tapa toimia.”

Lujabetonin Superlaatat löytyvät nyt myös CADMATIC Building -ohjelmistosta.
Lujabetonin Superlaatat löytyvät nyt myös CADMATIC Building -ohjelmistosta.  Se helpottaa suunnittelijan työtä, ja virheiden riskit pienenevät.

 

Yhteistyön tavoitteet tulevaisuudessa

Mäkelä suorastaan innostuu päästessään puhumaan Superlaatasta. ”Kuvittele millainen etu on, kun viemäriasennuksia ei tarvitse tehdä ulkona räntäsateessa. Se parantaa lopputuloksen laatua ja työn mielekkyyttä”, Mäkelä hehkuttaa.  

”Superlaatta nostaa elementin jalostusarvoa huomattavasti, ja osaltaan nopeuttaa rakennusprojektin läpivientiä.” CADMATICin Production Director Aki Nupponen on samaa mieltä uusien innovaatioiden merkityksestä ja ohjelmistojen roolista niiden jalkauttamisessa suunnittelijoille. ”Meidän tehtävämme on pitää työkalut sellaisella tasolla, että innovaatiot löytävät tiensä jokaisen suunnittelijan pöydälle”, Nupponen toteaa.
 


Elementtisuunnittelu CADMATIC Buildingissä