Miksi CADS?

Jyrki MetsolaCADS on usean eri alan kattava ohjelmistokokonaisuus – tai suunnittelujärjestelmä. Se on aina käyttäjänsä mukainen, näköinen ja oloinen työkalu, jolla saat työhön tehoa.

Olemme paikallisesti läsnä, mikä näkyy asiakkaidemme suunnitteluympäristön ymmärtämisen lisäksi niin ohjelmistojen, tukipalvelujemme kuin koulutuksemme selkeytenä. Olemme läheisessä yhteistyössä käyttäjiemme kanssa ja käytämme saamaamme palautetta, jotta pystymme palvelemaan työn uusia vaatimuksia yhä paremmin.
 

Huolellisesti ja yhdessä. Näin me sen teemme.

Kotimaisen CADSin valinta on turvallinen päätös, jonka suuruuden ymmärtää kun on työn kanssa kahdestaan hymyilemätöntä deadlinea vastaan.

 

kelloPoistamme rutiineja aamiaiseksi

Suunnittelijan ajansäästö on ohjelmistosuunnittelumme kulmakiviä: mitä sujuvammin ja virheettömämmin pystyt ohjelmistoasi käyttämään, sitä enemmän aikaasi on käytössä tärkeämpään. Niinpä olemme keskittyneet kahteen asiaan: poistamaan työn rutiineja sekä vähentämään mahdollisia aikaa vieviä virheitä.

CADSin maailmaan on äärimmäisen helppo lähteä mukaan. Toimintaperiaate on varsin tuttu muista CAD-ohjelmistoista, pääset vain käyttämään ohjelmistoa selkeästi suomeksi. Ja huoletta, sillä lisenssipolitiikkamme on ennustettavaa: käyttöehtomme pysyvät ennallaan. Tästä meidät myös tunnetaan.
 

mitaliSuomalaisuutta sitkeimmillään

Paikallisuus on paitsi lähellä, erityisesti läsnä olemista. Tavoitteenamme on viedä ohjelmistoa eteenpäin suomalaisen suunnittelijan työn lähtökohdista. Seisomme suunnittelijan ja hänen toimintansa kehittymisen tukena ja takuuna. Kymdata, sen toimialaosaaminen, innovatiivisuus ja pitkä kokemus ovat resurssimme, joilla CADS taipuu työn monipuolistuviin tarpeisiin kaikilla kolmella päätoimialallamme.
 

lamppuSuunnittelu on ymmärrystä

Kuuntelemme käyttäjiämme kehittääksemme tuotteita edelleen kohti aina vain parempaa työn toimivuutta. Autamme ongelmissa ja tehostamme asiakkaidemme työn nopeutta, tehokkuutta, kilpailukykyä ja tuottavuutta. Olemme havainneet, että ylivoimaisesti parhaiten se tapahtuu ymmärtämällä käyttäjiämme. Tämä on yhteistyötä parhaimmillaan.
 

taulukkoValittuasi CADSin yhteistyö vasta alkaa

Kun useiden ohjelmistotalojen yhteydenpito sinuun katkeaa täsmälleen siihen pisteeseen, kun olet niistä maksanut, voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että siitä se CADSin kohdalla varsinaisesti vasta alkaa. Meille sinä olet arvokas koko asiakkuutesi ajan. Asiakaspalvelumme, monipuolinen koulutuksemme, webinaarit, tukihenkilöt, räätälöinti ja konsultointi suomeksi ovat näkyvä osa huolenpitoamme.

Yhteistyön onnistuminen kulminoituu mukavasti asiakastyytyväisyydessä. Luku on itse asiassa tasolla, jolla olemme voineet siirtää fokuksemme sen ylläpitoon. Tämä mittari on meillä kunniapaikalla.
 

CADS. Työsi vain tarvitsee sen.

 

XKymdata Oy - Luomme kokemuksestamme näkemystä

Olemme työskennelleet näiden asioiden parissa jo runsaat 30 vuotta. Kymdatan pitkäjänteinen työ näkyy niin saavuttamissamme markkinaosuuksissa kuin suunnittelijoiden luottamuksena, tyytyväisyytenä sekä ennen kaikkea asiakkaidemme työn tuloksellisuutena.

Toimintaympäristö ja suunnittelun vaatimukset ovat tänä aikana muuttuneet voimakkaasti. Tämän seurauksena myös ohjelmistomme taipuvat kansainvälisiin tarpeisiin ja huomioivat useat alan seuraavat kehitysaskeleet. 

Ja pisteenä i:n päällä reiluus on meille arvo myös hinnoittelussa. 

Tutustu ja tule mukaan!